Hyvä syy liittyä

Jäsenyys on työelämän vakuutus jo opiskeluaikana
Ammattiliiton jäsenenä saat apua ja turvaa kaikkiin työelämän tilanteisiin työsopimuksen solmimisesta palkkaneuvotteluihin ja työsuhteen päättymiseen. Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on monelle ensiarvoisen tärkeä rahanarvoinen etuus.
Yksilöedunvalvonnan lisäksi ammattiliiton jäsenenä olet myös kehittämässä työelämän laatua yhteisessä joukossa ja parantamassa työntekijöiden neuvotteluasemia.
Kaikkia etuja ei voi mitata rahassa
Työelämässä on paljon asioita, joita ei voi mitata rahassa. Sellaisia ovat monet työelämän ja työlainsäädännön kehittämiseen liittyvät laadulliset kysymykset. Ilman ammattiliittojen tekemää edunvalvontatyötä meillä ei olisi esimerkiksi viiden viikon vuosilomaa, ansiosidonnaista työttömyysturvaa, mahdollisuutta nykyisen pituisiin perhevapaisiin tai montaa muuta nykyään itsestään selvältä tuntuvaa työelämän käytäntöä. Kaikkien näiden etujen saaminen on vaatinut vuosikymmenten sinnikästä sopimus- ja neuvottelutoimintaa työnantajan kanssa. Jokainen yksittäinen jäsen lisää liiton painoarvoa neuvottelupöydässä.
Työtä ei kannata tehdä millä ehdoilla tahansa. Tule siis mukaan joukkoon parantamaan sekä omaa että kaikkien palkansaajien asemaa!
Paljon myös rahanarvoista hyötyä
Liitto tarjoaa henkilökohtaista apua ja neuvoja työsopimuksen solmimiseen, palkkaneuvotteluihin ja työlainsäädännön tulkintaan. Liiton kautta saat matkustaja- ja tapaturmavakuutuksen sekä työelämän vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen, jota ei myönnetä yksityisille asiakkaille. Sen arvo voi parhaimmillaan olla jopa kymmeniätuhansia euroja.
Lisäksi ristiriitatilanteissa tukenasi ovat työpaikoilla akavalaiset luottamusmiehet tai -valtuutetut, jotka auttavat liittoon kuuluvia työntekijöitä.
Saat rahanarvoisia etuja käyttöösi joka päivä. Akavan Erityisalat järjestää jäsenilleen koulutuksia sekä ammatillisia ja alueellisia tapahtumia. Opiskelijoille järjestetään oma vuosittainen tapahtuma.
Lisäksi liitto julkaisee Yhteenveto -lehteä ja useita työelämäoppaita. Näiden lisäksi saat vielä jäsenkortilla tuntuvia alennuksia mm. erilaisista kursseista, liikuntaharrastuksista, hotelleista, kylpylöistä, laivayhtiöistä sekä huoltoasemilta. Opiskelijajäsenä saat käyttöösi liiton kaikki jäsenedut. Jäsenedut löydät täältä.



